Ostoskori

Peliko

Peliko on Suomalainen pelivalmistaja joka sai alkunsa jo vuonna 1940, nimi Peliko otettiin käyttöön vuonna 1985. Vuonna 2003 pelivalmistaja siirtyi Oy Martinex Ab:n omistukseen. Martinex on Suomalainen perheyritys jonka perusti vuonna 1986 Risto Muinonen vaimonsa Tuulan kanssa. Päätoimialanaan lelujen, pelien lahja-, ja taloustavaroiden valmistaminen ja maahantuonti.  Yhtiön toimitilat sijaitsevat Raisiossa. Martinexin tuotteista jopa 80% suunnitellaan Suomessa, eivätkä yhtiön tuotteet rajoitu pelkästään peleihin vaan heiltä löytyy mm. vaatteita, astioita sekä esimerkiksi koruja. Pelikon tunnetuimpia tuotteita ovat lautapelit kuten Afrikan tähti ja Inkan Aarre jotka on suunnitellut Suomalainen Kari Mannerla. Afrikan tähti pelin suunnittelun hän aloitti 1940-luvun loppupuolella ja myynti peli tuli vuonna 1951. Peliko valmistaa myös laadustaan tunnettuja värikkäitä palapelejä joiden aiheet vaihtelevat kissoista merirosvolaivoihin.
15 / tuotetta
Lajittele
15 / 15 tuotetta